Mitä lapsillemme jää

WWF eli maailman luonnonsuojelujärjestö julkaisi 19.8.2014 tiedotteen "Maapallon varat loppuivat tältä vuodelta",  jossa se otsikon mukaisesti kertoi ihmisten kuluttaneen maapallon vuoden aikana tuottamat uusiutuvat luonnonvarat loppuun. Tähän kului siis reilut kahdeksan kuukautta.

Ylikulutus kasvaa jatkuvasti ja olemme eläneet velaksi jo monta vuotta. Kukaan ei vaan tiedä kenelle joudumme velkamme maksamaan, kuka sen maksaa ja missä muodossa. Jos kulutustottumukset jatkuvat entiseen malliin, tarvitsemme kasvuennusteiden mukaan vuonna 2050 kolme planeettaa, jotta pystyisimme turvaamaan ihmisille saman elintason lisääntyvässä väestönkasvussa.
 

Uusiutuvat luonnonvarat

Uusiutuvia luonnonvaroja ovat esimerkiksi happi, biomassa ja makea vesi. Uusiutuvasta luonnonvarasta voi kuitenkin tulla uusiutumaton luonnonvara, jos kulutus on nopeampaa kuin varastojen täyttyminen. Näin voi tapahtua esimerkiksi pohjaveden kanssa.

"Kyllähän maapallolla vettä riittää..." Se on totta, maapallon pinta-alasta suuri osa on vettä. Kokonaisvesimäärästä kuitenkin yli 97 % on suolaista merivettä, mitä kasvit eivät voi käyttää yhteyttämiseen tai ihmiset ja eläimet elääkseen. Jäljelle jäävästä alle kolmesta prosentista suurin osa on sitoutunut jäätiköihin ja pintajäihin. Maapallon eliöiden hyväksikäytettävissä olevaa vettä on vain noin 0,3 % maapallolla olevasta kokonaisvesimäärästä ja se uusiutuu hitaasti. Ei siis olekaan ihme, että hyvin monen kansainvälisen tai paikallisen poliittisen konfliktin osatekijä on kiista vesivarojen saatavuudesta tai hallinnasta.

"Mutta emmehän tarvitse vettä paljon, reilu pari litraa juomavettä päivässä ja mitä nyt vähän ruuanvalmistamiseen, tiskaamiseen ja suihkuun..." Näin luulisi useimman ajattelevan. Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen. Yhden ihmisen päivittäisen ruuan tuotantoon tarvitaan vuorokaudessa 2000-5000 litraa vettä. Runsaasti eläinproteiinia sisältävä ruokavalio kuluttaa huomattavasti enemmän vettä kuin kasvisruokavalio.

Makeaa vettä kulutetaan myös muuhun kuin ravinto- ja kotitalouskäyttöön. Samaan aikaan kun kehitysmaissa taistellaan ravinnontuotantoon välttämättömän juoma- ja kasteluveden riittävyydestä, teollisuusmaissa kaksi kolmasosaa makeasta vedestä menee kulutus- ja mukavuustavaroiden tuottamiseen.

Toinen ruuantuotantoon suorasti vaikuttava uusiutuva luonnonvara on biomassa ja käytettävissä oleva viljelymaa. Lähes kaikki maailman viljelyyn sopivista alueista on jo viljelykäytössä ja niitä käytetään yhä enemmän biopolttoaineiden viljelyyn suoran ruuantuotannon sijasta. Lisäksi ilmastonmuutos ja kestämättömät viljelymenetelmät heikentävät viljelymaiden kasvukuntoa ja rakentaminen valtaa viljelymaata eri puolilla maailmaa. Niinpä maapallolla käytettävissä oleva peltoala on pienenemään päin, vaikka väkimäärän lisääntyessä ja elintason noustessa tarpeet kasvavat jatkuvasti.

Kuinka saada ruoka riittämään

Kasvispainotteinen ruokavalio on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin lihapitoinen ruokavalio. Ravintoenergian käytön tehokkuutena ilmoitettuna yksi kalori broilerista saatavaa energiaa vaatii neljä kaloria rehuksi käytetyn viljan energiaa. Lihaproteiinin tuotantoon kuluu lisäksi satakertainen määrä vettä kasviproteiinin tuotantoon verrattuna ja lihatuotanto vaatii runsaasti laidunmaata. Suomessa lihaa syödään keskimäärin yli kaksi kertaa niin paljon kuin olisi tarve.

Jokainen meistä voi myös vaikuttaa ruokahävikin syntyyn. 25-30 % kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta joutuu jätteeksi.  Ruoan riittäminen olisi teoriassa mahdollista turvata tulevaisuudessa pelkästään vähentämällä hävikkiä. Ruoka pitäisi tosin myös saada jakautumaan tasaisesti eri puolille maailmaa.

Teollistuneet maat tuottavat ruokajätettä lähes yhtä paljon kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tuotetaan ruokaa. Vauraiden maiden hävikki syntyy pääasiassa ruokaketjun loppupäässä, kuten kotitalouksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa tähän.

Poliitikot ja yritysjohtajat kannustavat koko ajan kuluttamaan enemmän, jotta saataisiin kansantalous nousuun, lisää työpaikkoja ja sitä kautta lisää ostovoimaa. Tämänkaltaiset kulutustottumukset eivät kuitenkaan pelasta ketään pitkällä tähtäimellä. Aikaa ei ole enää edes hukattavaksi. Maapallo on elänyt jo pitkään velaksi ja jos emme muuta kulutustottumuksiamme, menetämme lopulta kaiken.

 Aikansa kutakin, sanon minä. Nyt on aika vaihtaa suuntaa. 

Lähteet ja lisää luettavaa aiheesta:

• Karttunen K, Kihlström L, Taivalmaa S-L. 2014. Nälkä ja yltäkylläisyys, ruokaturva Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.

• Löytönen M, Valkonen J. 2013. Riittääkö vesi, riittääkö ruoka. Duodecim 129: 2481-2487

• Silvasti T. 2006. Näkökulma globaaliin ruokaturvaan. "Teoksessa": Mononen T & Silvasti T: Ruokakysymys. Helsinki: Gaudeamus. 183-207